Lainaa maksuhäiriömerkinnän kanssa?

Maksuhäiriömerkinnän vaikutus ei rajoitu vain pikavippeihin, vaan se voi vaikeuttaa myös puhelinliittymän avaamista, vakuutuksien saamista ja työnhakua. Erityisen vaikeaa on kuitenkin saada lainaa ilman luottotietoja. Jokainen, jolla on maksuhäiriömerkintä, on todennäköisesti huomannut, että kaikki rahahanat tuntuvat olevan kiinni. Maksettavaksi voi kuitenkin tulla yhtäkkiä lääkärin laskuja tai esimerkiksi auton korjaaminen, jolloin lainantarve on oikea ja akuutti.

Lähes jokainen Suomessa toimiva kulutusluottoyritys tekee jo lainan hakuvaiheessa selväksi, että maksuhäiriömerkintä johtaa hakemuksen automaattiseen hylkäämiseen. Tästä herää kysymys, että mistä rahaa sitten saa ilman luottotietoja.

Myöskään pankit eivät lähtökohtaisesti myönnä lainaa maksuhäiriöisille. Joskus päätös voi kuitenkin muuttua myönteiseksi, mikäli käyt pankissa henkilökohtaisesti, haet rahaa johonkin, minkä pankki kokee järkeväksi, ja esität selvän maksusuunnitelman. Apua on myös henkilötakaajasta.

Tärkeää on ymmärtää, että mikäli sinulla on maksuhäiriö, et tule saamaan isoa lainaa. Helpoin, mutta usein myös kallein, vaihtoehto on pikavippipalveluiden käyttö. Tällöin summat liikkuvat muutamissa kymmenissä euroissa.

Jotkut kunnat ovat ottaneet käyttöön sellaisen palvelun kuin sosiaalisen luoton. Se on tarkoitettu juuri sellaisille henkilöille, joilla on maksuhäiriömerkintä. Lainan myöntökriteerit ovat kuitenkin hyvin tiukat, eikä palvelua tarjota kaikkialla.

Lainaa ilman luottotietoja voi myöntää myös vertaislainapalvelu, jolloin summa voi olla pikavippiä suurempi. Tällöin hakijalta kuitenkin vaaditaan usein kirjallinen hakemus siitä, miksi ja mihin hän rahaa tarvitsee, eikä lainan saaminen ole koskaan varmaa. Vertaislaina on aina riippuvainen siitä, että joku yksityishenkilö on valmis lainaamaan rahat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *